Kankaanpään mestaruuskisojen tulokset

Kisat vietiin läpi rankassa säässä kun esteri näytti niitä heikompia puoliaan lähes koko kisan ajan. Osallistujia oli silti yllättävän hyvin, eli 18 kun jälki-ilmaantujat otettiin mukaan. Osalle porukasta rata oli uppo-outo, toiset olivat testailleet muutaman kierroksen. Tosin olosuhteiden pakosta lopulliset tiipaikat määräytyivät vasta noin tunti ennen kisaa kun valittiin ne kohdat, joihin ei ihan niin paljon vettä ollut kerääntynyt. OB-linjojakin parista kohtaa hiukan tiukennettiin, mikä toikin kaivatun lisähaasteen parille väylälle.

Rata tosiaan näytti vaativuutensa ensimmäisellä kierroksella, jolloin yksikään heittäjä ei päässyt alle parin ja useimmilla plussa oli reilusti. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kärjessä oli kaksikko Jarmo Aulu ja Arttu Jaakkola (E), perässä Petri Syrjätie +2 ja Miska Niemipelto, Heikki Vaajasaari ja Antti Isohannu (+3). Nämä kuusi muodostivat kärkipoolin toiselle kierrokselle, ja siitä löytyi voittajakin. Toisella kierroksella Jarmo pystyi pysymään +2 -tahdissa mikä riitti jaettuun kärkisijaan hyvin nousseen ja rataennätyksen heittäneen Heikin kanssa. Kolmanneksi sinnitteli Petri tuloksella +3 ja neljänneksi nousi takaa Tapani Aulu (+5) toisen kierroksen -1:llä eli jaetulla rataennätyksellä. Viidenneksi eli viimeiselle rahasijalle keulilta tipahti Arttu, jonka toinen kierros ei sujunut ihan yhtä hyvin kuin ensimmäinen (+7). Kovia tuloksia muillakin, tarkemmat tiedot ja keskustelu foorumilla.

Järvi verotti omansa (menikö 6 kiekkoa?)  ja ihmettelinkin oikeastaan ettei sieltä haettu kiekkoja (Matti haki oman kelluvan kiekkonsa) koska ei siinä nyt enää enempää olisi kastunut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s