Joukkuegolfin SM-kisoista Tomoottajille sija 7.

Tomoottajat osallistui ensimmäistä kertaa joukkuegolfin SM-kisoihin, jotka tällä kertaa järjestettiin Heinolan Kippasuon kisoihin viritetyllä 21-väyläisellä radalla. Tiimin muodostivat Olli Pösö, Petri Syrjätie, Heikki Röppänen, Jarmo Aulu ja Tapani Aulu, joista Tapania lukuunottamatta kaikki olivat PDGA-kisojen ensikertalaisia.

Turnauksessa oli mukana 10 joukkuetta kahdessa 5 joukkueen alkulohkossa. Lauantaina pelattiin alkusarja lohkon muita joukkueita vastaan ja sunnuntain 8 parasta jatkoivat pudotuspeleillä ja sijoitusotteluiilla. Alkulohkossa voitimme 1 joukkueen, mutta jouduimme nöyrtymään muille, ja pudotuspelikierroksella saimme vastaamme Tampereen DGCT:n jolle taivuimme täpäräst. Sijoitusottelussa hoitelimme melko selvästi Fosforin Kivennäisten kakkosjoukkueen joten  näin ensiyrittämällä selvisimme sijalle 7.

Pelit pelattiin reikäpelinä mies miestä vastaan, alkusarjassa paras seitsemästä- ja pudotuspeleissä paras yhdeksästä systeemillä. Jokaisesta pelaajakohtaisesta voitosta joukkue sai pisteen ja tietysti enemmän pisteitä kerännyt joukkue voitti ottelun. Pelimuotokin oli melko outo kaikille Tomoottajille, kuten oli myös ratakin, jossa kukaan ei ollut aiemmin käynyt. Aluksi olimme molemmissa vähän hukassa, mutta lopulta yleinen mielipide oli, että sekä pelitapa että Kippasuon rata olivat varsin kiinnostavia ja mukavia.

Kokemus oli kaikin puolin hyvä ja varmasti Tomoottajat ovat mukana tulevissakin joukkueskaboissa. Eli kuten sanotaan, ”ens kerralla sitten” ja ”ESA ONKI POLIISI!”


Frisbeeliiton foorumilta voit lukea lisää joukkuekisoista ja myös tsekata tarkemmat väyläkohtaiset tulokset. Myös Kpään foorumilla on hiukan lisää jutustelua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s